Tulosta

Posted in:

AWS-pilvi vauhdittaa innovaatioita

Aikamme suurin teknologinen murros on ollut pilveen siirtyminen, ja muutoksen tuulet puhaltavat yhä navakammin. Kaikki maailman yritykset haluavat kehittää asiakaskokemusta ja liiketoimintaa säilyttääkseen kilpailukykynsä. Pilviteknologiasta onkin siinä paljon apua. Vaikka kustannusten säästäminen voi olla yksi pilveen siirtymisen syistä, se ei ole niistä suinkaan tärkein.

Merkittävimpiä syitä ovat ketteryys ja innovaatiot, joita pilviteknologia tukee. Se on kuitenkin mullistamassa myös tavat, joilla yritykset käyttävät informaatioteknologiaa.

”Valta on nyt asiakkailla, ei teknologioiden toimittajilla. Asiakkaat ovat ottaneet tulevaisuutensa, kehityksensä ja innovaationsa omiin käsiinsä”, kertoo Darren Mowry, Amazon Web Servicesin johtaja Pohjoismaissa. ”Tämä muuttaa organisaatiota kokonaisvaltaisesti ja nopeuttaa innovaatioiden syntymistä. Työntekijät tietävät, että he voivat tarvittaessa testata ideansa toimivuuden nopeasti. Toimivat ideat voidaan ottaa välittömästi laajamittaiseen käyttöön, ja epäonnistuneet kokeilut voidaan kuopata nopeasti ja edullisesti.”

Pilvessä ideoiden testaus on nopeaa ja edullista
Ennen vanhaan suunnittelutyöryhmiltä saattoi kulua jopa 2–4 kuukautta palvelimen saamiseen ja testaukseen. Nykyään minkä kokoinen yritys tahansa voi napata hetkessä käyttöönsä tuhansia palvelimia pilvestä ja maksaa vain käyttämästään kapasiteetista. Pilvi tarjoaa erittäin vakaan ja monipuolisen alustan, joka mahdollistaa ideasta julkaisuun siirtymisen ennätysajassa.

Viime vuosina startup-yritykset ovat kääntäneet joidenkin maailman tunnetuimpien yritysten toimintamallit päälaelleen hyödyntämällä pilveä ja tuomalla ideansa markkinoille erittäin lyhyessä ajassa. Hyviä esimerkkejä tällaisista yrityksistä ovat hotellialan haastanut Airbnb ja musiikkiteollisuuden mullistanut Spotify, joista molemmat perustuvat AWS-pilveen.

Innovaatioita asiakkaille
Pilviteknologia edistää innovaatioita ennennäkemättömällä tavalla, ja AWS kehittää niitä nopeaan tahtiin tuoden teknologiset resurssit edullisesti kaikkien saataville. Vuonna 2015 AWS esitteli yhteensä 722 merkittävää uutta ominaisuutta tai palvelua, mikä oli 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014.

”Kaikki uudet ominaisuudet ja palvelut on kehitetty asiakaspalautteen perusteella”, Mowry toteaa. ”Ajattelemme aina ensin asiakkaita, ja etenemme sen jälkeen ketjussa taaksepäin. Asiakkaiden meille esittämien toiveiden toteuttaminen muodostaa pohjan noin 90–95 prosentille toiminnastamme.”

Hyvä esimerkki tästä on Amazon Machine Learning (AML). Se kehitettiin, kun asiakkaat pyysivät yksinkertaisempaa ratkaisua ennustavaan analytiikkaan. Amazon Machine Learning on toiminnoiltaan mutkaton ja automatisoi toistuvat vaiheet. Se on kehittäjille helppokäyttöinen ja tekee raskaat työt heidän puolestaan.

Esineiden internet
Pilviteknologia on edistänyt myös yhden aikamme innovatiivisimman teknologisen muutoksen eli esineiden internetin (IoT) syntymistä. Olemme vasta saaneet pilkahduksia siitä, mitä mahdollisuuksia uudet ja jännittävät IoT-hankkeet tuovat mukanaan ja miten ne muuttavat meitä ympäröivää maailmaa. Katuvalaistuksen älykäs hallintajärjestelmä Philips CityTouch on tästä yksi esimerkki. Se antaa kokonaisille kaupungeille ja kaupunginosille mahdollisuuden hallita katuvalojaan aktiivisesti reaaliajassa. Katuvalot voidaan sytyttää tai valaistusta lisätä, kun tietyllä alueella on runsaasti jalankulkijoita tai huono sää heikentää huomattavasti ympäristön valoa. Vastaavasti valot voidaan sammuttaa, kun ihmisiä ei ole liikkeellä.

4. toukokuuta 2016 järjestettävässä AWS Stockholm Summit tapahtumassa asiakkaamme, mukaan lukien Husqvarna, kertovat miten ne käyttävät pilveä oman IoT-visionsa toteuttamiseen. Lisäksi lukuisat AWS:lle rakennetut yritykset aina iZettlen kaltaisista startup-yrityksistä Pohjoismaiden suurimpiin yhtiöihin kuten Telenoriin valottavat sitä, miten ne hyödyntävät pilveä innovaatiotyössä. Rekisteröidy AWS Stockholm Summit tapahtumaan: https://aws.amazon.com/summits/stockholm/

Aikamme suurin teknologinen murros on ollut pilveen siirtyminen, ja muutoksen tuulet puhaltavat yhä navakammin. Kaikki maailman yritykset haluavat kehittää asiakaskokemusta ja liiketoimintaa säilyttääkseen kilpailukykynsä. Pilviteknologiasta onkin siinä paljon apua. Vaikka kustannusten säästäminen voi olla yksi pilveen siirtymisen syistä, se ei ole niistä suinkaan tärkein.

Merkittävimpiä syitä ovat ketteryys ja innovaatiot, joita pilviteknologia tukee. Se on kuitenkin mullistamassa myös tavat, joilla yritykset käyttävät informaatioteknologiaa.

”Valta on nyt asiakkailla, ei teknologioiden toimittajilla. Asiakkaat ovat ottaneet tulevaisuutensa, kehityksensä ja innovaationsa omiin käsiinsä”, kertoo Darren Mowry, Amazon Web Servicesin johtaja Pohjoismaissa. ”Tämä muuttaa organisaatiota kokonaisvaltaisesti ja nopeuttaa innovaatioiden syntymistä. Työntekijät tietävät, että he voivat tarvittaessa testata ideansa toimivuuden nopeasti. Toimivat ideat voidaan ottaa välittömästi laajamittaiseen käyttöön, ja epäonnistuneet kokeilut voidaan kuopata nopeasti ja edullisesti.”

Pilvessä ideoiden testaus on nopeaa ja edullista
Ennen vanhaan suunnittelutyöryhmiltä saattoi kulua jopa 2–4 kuukautta palvelimen saamiseen ja testaukseen. Nykyään minkä kokoinen yritys tahansa voi napata hetkessä käyttöönsä tuhansia palvelimia pilvestä ja maksaa vain käyttämästään kapasiteetista. Pilvi tarjoaa erittäin vakaan ja monipuolisen alustan, joka mahdollistaa ideasta julkaisuun siirtymisen ennätysajassa.

Viime vuosina startup-yritykset ovat kääntäneet joidenkin maailman tunnetuimpien yritysten toimintamallit päälaelleen hyödyntämällä pilveä ja tuomalla ideansa markkinoille erittäin lyhyessä ajassa. Hyviä esimerkkejä tällaisista yrityksistä ovat hotellialan haastanut Airbnb ja musiikkiteollisuuden mullistanut Spotify, joista molemmat perustuvat AWS-pilveen.

Innovaatioita asiakkaille
Pilviteknologia edistää innovaatioita ennennäkemättömällä tavalla, ja AWS kehittää niitä nopeaan tahtiin tuoden teknologiset resurssit edullisesti kaikkien saataville. Vuonna 2015 AWS esitteli yhteensä 722 merkittävää uutta ominaisuutta tai palvelua, mikä oli 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014.

”Kaikki uudet ominaisuudet ja palvelut on kehitetty asiakaspalautteen perusteella”, Mowry toteaa. ”Ajattelemme aina ensin asiakkaita, ja etenemme sen jälkeen ketjussa taaksepäin. Asiakkaiden meille esittämien toiveiden toteuttaminen muodostaa pohjan noin 90–95 prosentille toiminnastamme.”

Hyvä esimerkki tästä on Amazon Machine Learning (AML). Se kehitettiin, kun asiakkaat pyysivät yksinkertaisempaa ratkaisua ennustavaan analytiikkaan. Amazon Machine Learning on toiminnoiltaan mutkaton ja automatisoi toistuvat vaiheet. Se on kehittäjille helppokäyttöinen ja tekee raskaat työt heidän puolestaan.

Esineiden internet
Pilviteknologia on edistänyt myös yhden aikamme innovatiivisimman teknologisen muutoksen eli esineiden internetin (IoT) syntymistä. Olemme vasta saaneet pilkahduksia siitä, mitä mahdollisuuksia uudet ja jännittävät IoT-hankkeet tuovat mukanaan ja miten ne muuttavat meitä ympäröivää maailmaa. Katuvalaistuksen älykäs hallintajärjestelmä Philips CityTouch on tästä yksi esimerkki. Se antaa kokonaisille kaupungeille ja kaupunginosille mahdollisuuden hallita katuvalojaan aktiivisesti reaaliajassa. Katuvalot voidaan sytyttää tai valaistusta lisätä, kun tietyllä alueella on runsaasti jalankulkijoita tai huono sää heikentää huomattavasti ympäristön valoa. Vastaavasti valot voidaan sammuttaa, kun ihmisiä ei ole liikkeellä.

4. toukokuuta 2016 järjestettävässä AWS Stockholm Summit tapahtumassa asiakkaamme, mukaan lukien Husqvarna, kertovat miten ne käyttävät pilveä oman IoT-visionsa toteuttamiseen. Lisäksi lukuisat AWS:lle rakennetut yritykset aina iZettlen kaltaisista startup-yrityksistä Pohjoismaiden suurimpiin yhtiöihin kuten Telenoriin valottavat sitä, miten ne hyödyntävät pilveä innovaatiotyössä.

Lisätietoa AWS Stockholm Summit tapahtumasta